perjantai 26. kesäkuuta 2015

Uudet kumit Capoon.

Ajomäärällä 69228km oli aika vaihtaa uudet renkaat alle. Alkujaan oli tarkoitus laittaa Heidenau k76:set vanhojen K60:n tilalle, mutta pienen sähläyksen jälkeen vanteille väännettiin Mitas E-07 sarjan kumit. Minä pääsin K60:llä noin 12 tkm, katsotaan miten Mitakset kestävät. Pienen testailun jälkeen eroja on kuitenkin huomattavissa, Mitakset eivät luikertele metsäteillä samalla tavalla kuin Heidenaut. Mitas on maantiellä hiljaisempi, tämä voi toki johtua vertailusta uuden ja vanhan renkaan välillä. Maantiellä Mitas on hieman Heidenauta uraherkempi.





maanantai 22. kesäkuuta 2015

Sähköhuolia ja pientä remonttia

Maanantai alkoi surullisesti, Caponord ei käynnistynyt. Startti pyöritti, mutta muuta ei tapahtunut, pakoputken päässä ei tuoksunut bensalle. Pienen testailun jälkeen huomasin ettei bensapumppu surrannut. Siispä etsin bensapumpun releen, joka löytyy penkin alta, penkkiä irrottaessani kuulin releen räpeltävän omiaan. Räpellys loppui hyvin pian, mittasin kaikki releet ja ne vaikuttivat ehjiltä, mutta releille ei näyttänyt tulevan jännitettä. Tämä huomio johti vian jäljille, aloin purkaa johtosarjaa näkyville ja seurata punavalkoista johtoa. Vedin johtoa näkyville kun se vain käteeni ja oli märkä.
Vesi oli uinut johtosarjan suojakuoren sisälle takapyörän kotelosta, pahaksi onneksi suojakuoren sisällä on kaksi huonosti suojattua liitosta, toisen kautta tulee sähköt käytännössä kaikelle elektroniikalle ja toinen maadoittaa kaikki takapäässä olevat sähkövermeet. Tinasin johdonpäät yhteen ja laitoin päälle liimakutistesukan, jos se nyt edes muutaman vuoden menisi...

Remontoin samaan kasaan vielä takajarrusatulankin.

Katkennut johto.

Katkennut johto ja sen toinen pää.

Kupari kestää huonosti vettä.

Suojakuoressa oli pari desiä turkoosia vettä.

Maadoituspiste.

Uudet liitokset.

Pyörää piti hieman purkaa ennen vian löytymistä.

Tältä se näytti.

Halkaistuna.

Sisältä löytyi kivaa ruskeaa hilettä.

Puhdistettuna.

Koottu puoliska.

Koottu satula.

Valmis asennettavaksi.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pyhä-Häkkiin ja takaisin.

Sunnuntaina käytiin Samin kanssa ajelulla, kohteeksi valikoitui Pyhä-Häkin kansallispuisto. Keli oli erittäin tuulinen ja vettä satoi noin sadan kilometrin matkalla, mutta hauskaa oli. Tiet olivat tarpeeksi mutkaisia, ja maisemat kelvollisia. Tosin niistä maisemista ei kukaan ottanut kuvia...

Reitti.
Pönötyskuva kansallispuiston portilla.


Motoristin evästauko.


Osallistujat.

Valmiina jatkamaan matkaa.
Tauko Huopanakoskella.

Huopanakoski.

Jarrujen huoltoa. yms...

Uudistin viikonloppuna Caponordin etujarrusatulat, jarruttaessa on keula seulannut oudosti ylös ja alas, ihan kuin levy olisi kierossa, levyt olivat kuitenkin suorat. Seuraava huomio oli että oikean puoleinen levy lämpenee vaikka en jarruun sattuisikkaan. Oikeassa satulassa oli liukutappi jumissa, mutta sen korjaaminen ei parantanut tilannetta. Lopputuloksena päätin ottaa satulat huoltoon. En minä niistä silmällä mitään vikaa löytänyt, yksi mäntä oli hieman tiukemmassa kuin muut, mutta sehän riittää. Alla kuvia osista ennen ja jälkeen soodapuhalluksen.

Kannake ennen puhallusta.

Kannake puhalluksen jälkeen.

Satula ennen puhallusta.

Satula puhalluksen jälkeen.

Koko paketti ennen uudistusta.

Koko paketti koottuna ja puhdistettuna.


Sivuvaunun asennussarjan rakentaminen jatkuu tappavan tasaisen hitaasti. Etukiinnike on nyt "valmis". Takakiinnike on kesken ja välitanko on vasta suunnitelma.

Osat jigissä.

Istuu paikoilleen hienosti.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Tapahtui viikonloppuna.

Jatkoin viikonloppuna sivuvaunun sovittamista BMW:n kylkeen. Kuvasta päätellen pajaakin pitäisi siivota... Vielä tuosta pääsee kuitenkin kulkemaan. Ajasta suurin osa kului suunnitteluun ja hahmotteluun, mutta ehdin kuitenkin valmistaa erinäisiä kiinnikkeitä.

Mittailua ja suunnittelua.

Kiinnikkeet öljypohjaan.

Pilkottuna.

Nipussa, valmiina muotoiluun.

Muotoiltuna

Oikean yläpään kiinnikkeen pahvimalli.

Vasemman yläpään kiinnikkeen pahvimalli.

Ulkomuodon yhtenäistäminen tapahtuu näin.

Piirrettynä aihioon.

Kulmahiomakoneen jäljiltä.

Valmiina muotoiluun.

Muotoiltuna.

Sovittelua ennen hitsausta.

Sovittelua ennen hitsausta.

Hitsattuna.

Melkein siisti sauma.

Vaunun kiinnikkeen hahmottelua.

Esireikä.

Poraus oikeaan mittaan.

Valmiina muotoiluun.